Jäsenten kirjoituksia

Tällä sivulla yhdistyksemme jäsenet kertovat kokemuksiaan ja elämäntarinoitaan liittyen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen. Jos haluat kertoa tarinasi, lähetä se suoraan yhdistyksen puheenjohtajalle.

Tätä samaa laulua olen laulanut aina.

Olen aina tiennyt, etten koskaan tahdo omaa lasta.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on aina ollut minulle yhtä itsestään selvä asia, kuin vapaaehtoinen varusmiespalveluksen suorittaminen. Näille valinnoille on yhteistä se, että molemmat vaativat naiselta erilaista ajattelua ja syitä oman tien kulkemiseen joutuu usein myös selittämään, koska kumpaakaan näistä valinnoista ei välttämättä aina kyetä ymmärtämään tässä yhteiskunnassa.

Vapaaehtoisen lapsettomuuteni taustalla on pääasiassa huoli siitä mihin maailma on menossa. Maa on jo täynnä. Maapallomme rajalliset olosuhteet eivät voi kestää rajatonta kasvua loputtomiin missään asiassa. Yritän tasapainottaa tilannetta omalta osaltani kieltäytymällä edistämästä väestöräjähdystä. Se ei ole itsekästä, eikä se ole keneltäkään pois. Se tarkoittaa sitä, että en vie elintilaa muiden ihmisten lapsilta.

Teen taidetta ja harrastan puutarhanhoitoa. Näin ollen synnytän riittämiin uutta, kun käytän luovuuttani maalaamalla taulun tai kylvän siemenen, josta kasvaa taimi. En katso tarvitsevani tähän prosessiin enää lasta, enkä koe menettäväni oman valintani vuoksi yhtään mitään. En ole koskaan ollut perhekeskeinen ihminen ja pidän omaa rauhaa ja hiljaisuutta erittäin tärkeänä asiana elämässäni. Olen aina laulanut tätä samaa laulua ja haluan, että tämä yhteiskunta ottaa vapaaehtoisen lapsettomuuden vakavasti.

– Maria Ronkainen

En ole koskaan haaveillut perhe-elämästä tai nähnyt tulevaisuutta perheen äitinä. Olen verrannut asiaa seksuaaliseen suuntautumiseen. Koen todella vahvasti, että äitiys ei ole minua varten. En edes koe asiaa valintana, vaan ikään kuin biologisena asiana. Minulta kai puuttuu jokin geeni. Ei se minua haittaa.

Joitakin muita sen sijaan se tuntuu haittavan ja kummastuttavan. Olen lukuisia kertoja joutunut selittämään, perustelemaan ja muuten kohtaamaan negatiivista asennoitumista. Mielestäni teen oman osuuteni tässä yhteiskunnassa tekemällä yhteiskunnallista työtä, vapaaehtoistyötä ja usein energiaakin on enemmän ystävyyssuhteille ja kanssaihmisille. Sitäpaitsi, en ole millään lailla perinteinen muutenkaan arvoissani.

– anonyymi

En ole koskaan tuntenut kiinnostusta lapsiin enkä ole niitä koskaan halunnut. Rippikoululeirillä jotkut kavereistani leikkivät erään seurakunnan työntekijän lapsien kanssa ja minä en voinut ymmärtää sitä. Minusta oli todella outoa ja kummallista, että 15-16 vuotiaat kaverini leikkivät näiden lasten kanssa ja pohtivat samalla kuinka hyviä isiä ja äitejä heistä sitten aikanaan tulee. Minua ei lapset kiinnostaneet, enkä viettänyt aikaa heidän kanssaan. Sitten kun kaverini saivat lapsia niin he eivät muusta osanneet puhuakaan. Kaikki puheet ja muu toiminta pyöri vain lasten ympärillä ja sainkin usein kuulla, etten tiedä elämästä mitään kun minulla ei ole lapsia. Luulen tietäväni elämästä jopa enemmän kuin he kun ei ole lapsia esteenä elämiselle. Monet valittivat kun ei saa yöllä nukutuksi kun tämä lapsi pitää hereillä. Minnekkään ei voi lähteä kun hoitopaikka ei järjesty tuosta vaan. Sitten kun nämä huippuiskät ja -äitit kerrankin pääsevät juhlimaan niin meno on sen mukaista. Omasta mielestään he saavat käyttäytyä miten vaan kun kotona heillä on niin rankkaa. Ihmettelin suuresti tälläista, että pitää tehdä lapsia ja sitten valittaa kuinka rankkaa heillä on. Ajan kuluessa yhteydenpito väheni kun ei ollut mitään yhteistä. Heillä oli lapset ja minulla oma elämä. Sitten kun tapasin nykyisen vaimoni niin hän ilmoitti minulle, etteivät lapset kuuluisi hänen elämäänsä. Se oli minulle suuri helpotus, koska en halunnut minäkään lapsia.

– Jukka, 34

En ole ollut koko ikääni vapaaehtoisesti lapseton. Vielä pari vuotta sitten ajattelin, että jonakin päivänä perustamme avomieheni kanssa perheen, sitten kun kumpikin on saanut hyväpalkkaisen työn ja olemme säästäneet rahaa pahan päivän varalle.

Nuorin sisareni tuli raskaaksi alle 20-vuotiaana ja on nyt parikymppisenä kahden alle 3-vuotiaan lapsen äiti. Reaktioni sisareni raskauksiin oli ennemminkin shokki kuin ilo. En kuvitellut juuri tämän nuorimman sisareni hankkivan ensimmäisenä lapsia, eikä asiaa auttanut tieto siitä, että sisareni kumppani oli päättänyt heidän hankkivan ainakin kuusi lasta. Tämä sai minut toden teolla miettimään lasten hankkimista hyvin tarkkaan.

Törmäsin Internetissä termiin ”vapaaehtoisesti lapseton”, ja etsin aiheesta kaiken mahdollisen tiedon. Löysin blogeja ja yhteisöjä niin suomeksi kuin englanniksi, niiden informaatio oli todella hyödyllistä ja pitkän miettimisen jälkeen tulin lopulta siihen tulokseen, etten tarvitse lapsia monimutkaistamaan elämääni.

Olemme avomieheni kanssa melko aktiivisia, matkustelemme niin omaksi iloksemme kuin harrastustemme perässä. Emme voisi koskaan kuvitella luopuvamme yhdestäkään harrastuksesta, saati sitten matkustelusta. Meillä ei myöskään ole minkäänlaista pysyvää rutiinia, emme ole siihen kykeneviä alati muuttuvan unirytmin vuoksi. Meistä kotimme on viihtyisä juuri sellaisena kuin se on, ilman turhaa tavaranpaljoutta ja jatkuvaa meteliä. Emmekä todellakaan luopuisi kunnon yöunista. Meillä on myös lemmikkejä, jotka ansaitsevat kaiken rakkautemme ja hellän hoivamme, emmekä missään nimessä haluaisi aiheuttaa niille turhaa stressiä suurien elämänmuutosten muodossa.

En ollut aiemmin täysin varma avomieheni kannasta asiaan, vaikka tiesin ettei hän välitä lapsista. Keskustelu päätöksestäni pysyä lapsettomana oli kuitenkin helppo, eikä avomieheni koe menettävänsä mitään tärkeää päätökseni vuoksi. Hän ennemmin hoivaa ja kasvattaa nelijalkaisia karvakamujamme kuin lapsia. Tunnen itseni aika onnekkaaksi hänen kanssaan. En voisi kuvitellakaan luopuvani ajasta hänen kanssaan lapsen vuoksi, suhteemme on kuitenkin todella tärkeä meille molemmille.

Tietenkin on olemassa muitakin syitä olla hankkimatta lapsia, kuten maapallon ylikansoitus sekä ekologiset ja taloudelliset syyt. Minulle kuitenkin pääasiallisina syinä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen ovat yllämainitsemani syyt. En koe lapsen tuovan elämääni mitään uutta, vaan se veisi elämästäni liikaa pois; harrastuksia, rauhan ja hiljaisuuden kodissa, rahaa, mielenrauhan ja ennen kaikkea minäni, ihmisen joka juuri nyt olen, enkä saisi sitä koskaan takaisin.

– Pilvi, 25

Olen vapaaehtoisesti lapseton – olenko muita itsekkäämpi?

Elämä on valintoja täynnä. En koskaan ole väheksynyt ihmisiä, jotka haluavat perustaa perheen lapsineen. Itse kyllä olen joutunut kokemaan väheksymistä ja oudoksumista, kun en lapsia halua. Monelle lapsettomalle tutut lauseet, kuten ”Kyllä mielesi vielä muuttuu” tai ”Kunhan tulet tähän ikään, niin kyllä se ’kello’ alkaa raksuttaa” tai inhottavimpana ”kyllä mielesi muuttuu, kun löydät sen oikean”, saavat minut kihisemään kiukusta. Olen elänyt saman ihmisen kanssa parisuhteessa yli 11 vuotta, enkö siis heidän mielestään ole löytänyt vielä sitä oikeaa? Koen sen todella loukkaavana. Miksi näkemystäni ei arvosteta? Miksi sitä väheksytään tai halutaan muuttaa? En minäkään väheksy ihmistä, joka haluaa tehdä lapsia. Oikeastaan en edes jaksa välittää sellaisesta, mielestäni on turhaa kuluttaa energiaa muiden elämän miettimiseen.

Puolisoni ei varsinaisesti ole päättänyt olevansa mikään vapaaehtoisesti lapseton, hän ei vain ole suunnitellut elämäänsä lapsien kanssa. Emme vain ole koskaan suunnitelleet tekevämme lapsia. Emme oikeastaan ole puhuneet koskaan asiasta, kaikki on ollut jotenkin sanomattakin selvää. Haluamme elää tässä ja nyt, olemme aina halunneet. Olemme onnellisia juuri näin, miksi siis minkään pitäisi muuttua?

Pian 29-vuotiaana en ole tähän mennessä koskaan kokenut ”vauvakuumetta” tai halunnut lapsia. Lapsettomuuttani en voi perustella millään ekologisuudella tai lapsivihalla. En vain halua lapsia enkä ole kiinnostunut sellaisesta elämäntyylistä. Rakastan sitä, että saan viettää vapaa-aikani harrastuksissa ja matkustaa. Haluan tehdä työtä ja opiskella samaan aikaan, haluan kehittää itseäni jatkuvasti. Koen, että lapsien kanssa tämä elämäntyyli olisi vähintäänkin vaikea, ellei jopa mahdoton toteuttaa.

Olenko siis itsekäs? Olen, tietenkin. Kukapa meistä ei olisi? Eikö myös ole itsekästä tehdä lapsia vain, koska haluaa? Vaikka halutaan tehdä lapsia, niin välttämättä ei olla valmiita luopumaan omista harrastuksista tai elämäntavoista. Jatkuvasti luodaan kasvatusvastuun siirtämistä opettajille ja hoitajille, kun kasvatuksen pitäisi olla se kodin tärkein juttu. Enää ei haluta kieltää tai käskeä lapsia, on mukavaa kun joku toinen tekee sen. Jos minulla ei olisi ollut kuria kotona, olisin varmasti ajautunut vaikeuksiin myöhemmin elämässäni johtuen kovasta luonteestani ja itsekkyydestäni. Haluankin kiittää vanhempiani siitä, että he jaksoivat olla tiukkana ”pikkupirunsa” kasvatuksessa.

Suvi –

Onnellisuus on valinnanvapautta

Olen lapsesta saakka pitänyt enemmän eläimistä, kuin monista ihmisistä. Leikin aina pehmo- ja muovieläimillä, en koskaan nukeilla. Teininä ahdisti, kun tuttavaperheen äiti työnsi lapsensa minun syliin. Valuin kylmää hikeä ja odotin, että joku ottaisi lapsen sylistäni mahdollisimman pian. Ihan pienet vauvat ovat minusta vieläkin pelottavia. Sen sijaan eläinlapsoset sulattavat sydämeni välittömästi.

Lapset ovat kuin mitkä muutkin ihmiset; toisista pidän, toiset ovat yhdentekeviä ja toisia vihaan.

En ole itsekäs, omahyväinen bilettäjä, vaikka minulla ei ole lapsia.  Aviomieheni ja kissamme ovat elämäni tärkeimpiä asioita. Haluan omistautua heille, enkä jakaa huomiotani.

Rakastan luontoa ja eläimiä, nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Haluan panostaa asioihin, jotka ovat minulle todella tärkeitä.  Vapaus, aikatauluttomuus ja kiireettömyys; niistä koostuu hyvä vapaa-aika.  Pidän myös työstäni erittäin paljon, mutta en todellakaan ole mikään uraohjus. Työpäivän jälkeen on ihana rentoutua kotona; nauttien perheestäni, musiikista, hyvistä leffoista tai ihan vaan sohvalla köllöttelystä hyvän kirjan kanssa.

Arvostan sitä, että jokaisella on vapaus tehdä elämällään, mitä itse parhaaksi näkee. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa elää. Suvaitsevaisuus tahtoo useimmilta unohtua, kun puhe kääntyy lapsiasioihin. Joidenkin mielestä on äärimmäisen vaikea ymmärtää, miksi nainen ei halua lapsia. Ärsyttävintä mitä voi lapsettomalle sanoa, oli hän sitten vela tai ei: ”Lapseton nainen ei ole oikea nainen.” Minulle naiseus ei ole yhtä kuin äitiys.

Olen kohta 36-vuotisen elämäntaipaleeni aikana vain kahdesti miettinyt, tehdäkö lapsia.  Ja olen tehnyt sen minulle parhaimman valinnan; ei lapsia minulle, kiitos.  Sen vaan tietää sisimmässään, kun on ihan varma asiasta.

Elämäni vapauttavimmasta päivästä on kohta neljä vuotta. Nimittäin sterilisaatiosta.

– Onnellinen nainen

Hieman päälle parikymppisenä tajusin katselevani lapsia hankkineita sisaruksiani ja ystäviäni ihmettelevin silmin: onko tuossa kaikki, mitä he elämältään halusivat? Näin monen lupaavasti alkaneen tulevaisuuden kariutuvan vaipanvaihtoihin ja opiskelun vaihtuvan jokapäiväisen leivän raapimiseen jälkikasvulle. Kuulin unelmien vaihtuvan omasta maailman valloittamisesta siihen, että kunpa pääsisi joskus lasten kanssa jollekin kivalle pakettimatkalle. Tajusin vertaisteni pelkäävän enemmän perheyksikköä uhkaavia ulkoisia vaikutteita, kuin sitä, että ei ehkä sittenkään ehtisi nähdä Metallicaa kolmatta kertaa tässä elämässä tai juoda sitä viimeistä tequila-shottia ennen valomerkkiä. Näin myös läheltä sen, kuinka ylitsevuotava teinirakkaus muuttui arjeksi ja riitelyksi lasten nukkuma-ajoista, kuinka ihana ja urheilullinen poikaystävä muuttui lasten isänä aloitekyvyttömäksi vätykseksi. Kaiken tämän ja paljon muuta minä näin ja kuulin. Ymmärsin haluavani itselleni enemmän, ymmärsin haluavani elää elämäni itselleni. Halusin toteuttaa unelmani, yrittää kohti mahdotonta ja kenties epäonnistua siinä. Halusin käyttää tienaamani rahat itseeni, nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja syödä jäätelöä aamiaiseksi, mikäli siltä tuntui. Halusin matkustella, tavata uusia ihmisiä ja (perhana soikoon) juoda sen viimeisen tequila-shotin ennen valomerkkiä. Ennen kaikkea halusin tämän kaiken ITSELLENI, en jollekin käärölle, jonka olisin työllä ja vaivalla saanut itsestäni puserrettua. Olin ja olen ollut päätöksen tehtyäni vapaa ja ennen kaikkea onnellinen vela, jolle perhearki on nykyään kauhistus.

Lapset voivat olla jollekulle siunaus, mutta minulle lapset tarkoittaisivat luopumista ja kompromisseja. Kumpaakaan en ole oman elämäni kanssa valmis tekemään. Olen onnellinen vela, ja sitä aion olla loppuelämäni.

– Siiri

Ainoana lapsena viihdyin mieluummin aikuisten kuin lasten seurassa ja pidin esim Disney-elokuvia erittäin tylsinä ja huvipuistoja teennäisenä hauskuutena. Viimeisin käynti Linnanmäellä oli liikaa ja päätin silloin, ettei koskaan mene paikkaa jossa on noin paljon lapsia. Päätös on pitänyt jo n.25 vuotta.

Jo lapsena ihannoin niitä lapsettomia aikuisia sekä pareja jotka elivät mielestäni niin paljon mielenkiintoisempaa ja hauskempaa elämää kuin perheelliset. Haaveilin lentoemännän ammatista koska silloin luulin lapsettomuuden olevan ehto sille työlle.

Myöhemmin ymmärsin, että ihminen itse on vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Ihmiselämä on niin lyhyt, että se kannattaa käyttää siihen mistä oikeasti nauttii.

Olen ollut niin pitkään kuin muistan sitä mieltä, etten jälkikasvua hanki. Täytyy myöntää, joskus on käynyt mielessä, että mitä jos sitä vaan lapsen pyöräyttäisi ja haistattaisi kolmeksi vuodeksi pitkät työelämälle. Niinhän muutkin näköjään tekevät kun eivät tiedä mitä elämällään tekisivät.  Nämä mielenhäiriöt tulivat ikäkriisin ja alkavan loppuun palamisen seurauksena.  Ajatukset kuitenkin nopeasti selkiintyivät kun tajusin, etten  suostuisi yöllä heräämään, imettämään, saatikaan synnyttämään. Ja olisihan se lapsi pilannut elämäni ja minä lapsen.

Ehkä kunnioitan ihmiselämää niin paljon, että toivon kaikkien saavan parhaan mahdollisen lapsuuden ja olla haluttuja sekä rakastettuja. Siksi mielestäni ihmiset hankkivat jälkikasvua aivan liian hepposin perustein ja vajailla valmiuksilla. Olen sitä mieltä, että nykypäivänä monet vanhemmat ovat surkeita kasvattajia. Lapsia ei päästetä kokemaan pettymyksiä eikä rajoja uskalleta antaa.

Olen cityerakkoluonne ja tarvitsen paljon omaa aikaa. Pystyn helposti olemaan lapsen läsnäollessa pari tuntia kunhan olosuhteet ovat mieluisat. Lapsikontaktini tosin ovat vähäisiä, koska suurin osa ihmisistä joiden kanssa aikaa vietän, ovat myös lapsettomia.  On myös muutama ihana ystävä joka ei ole muuttunut lastensaannin jälkeen. Olen kuullut joiltain vanhemmilta, että jos he olisivat tajunneet kuinka paljon elämä lasten myötä muuttuu, olisivat jättäneen ne hankkimatta.  Nämä keskustelut vaan vahvistavat kantaani.

Arvostan omaa elämääni ja parisuhdettani paljon ja pidän itsenä erittäin onnellisena ja onnekkaana. Olen löytänyt samoin ajattelevan aviomiehen ja olen vapaa tekemään kaikkia niitä asioita jotka tuottavat minulle nautintoa ilman, että lapsi rajoittaisi elämääni.

– Nainen 35-vuotta

Vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut minulle aina itsestäänselvyys. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että se ilmeni ehkä jo lapsena siinä, etten pitänyt nukeista. Äitini osti minulle muutaman, ehkä siitä syystä että tyttöjen kuuluu leikkiä nukeilla. Siitä huolimatta ne lojuivat lelulaatikossa sillä aikaa kun minä leikin pikkuautoilla, rakentelin majoja metsään ja tykkäsin enemmän poikien jutuista.

Siinä iässä, kun ystäväni alkoivat saada lapsia, he alkoivat tipahdella pois elämästäni. Tai ainakin yhteydenpito väheni huomattavasti. Muutaman kerran parhaimman ystäväni lapsi oli minulla yökylässä. Kyllähän se lapsenhoito minulta sujui, mutta se ei tuntunut “oikealta”. Sitten serkkuni sai aivan ihanan pojan, jota kävin mielelläni hoitamassa. Poika oli nauravainen eikä kiukutellut kanssani yhtään. Näihin aikoihin aloin miettiä, että mitä jos minäkin? Olin kuitenkin reilu parikymppinen ja parisuhteessa. Jälkikäteen kuitenkin huomasin, etten silloinkaan ihan tosissani asiaa miettinyt. Mielessä oli vaan, että millaisen kasvatuksen lapsi saisi. Olisi mukava kasvattaa hänestä luontoa rakastava ja kunnioittava pieni ihminen, joka kulkisi kanssani valokuvaamassa, merellä ja luontoretkillä.

Mutta näin ei käynyt. En vain halua lasta. Tiedän äitini toivovan lastenlapsia yli kaiken, mutta se pallo on nyt heitetty pikkusiskolleni.

Olen ollut kaksi vuotta parisuhteessa, jossa mieskään ei halua lapsia ja tämä sopii minulle. Voin keskittyä täysillä parisuhteeseeni, harrastuksiini ja lemmikkieni hoitoon. Elämäni on täydellistä, ilman lasta! Myös ekologiset syyt merkitsevät. Miksi tehdä lisää ihmisiä maailmaan, jossa on jo liikaa väkeä ja luonnonvarat ovat loppumassa?

– SK

Copyright © 2017
Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry